tiistai 27. lokakuuta 2015

Helppo ja ihana uunilohi

Sanotaan että uuniruoat pelastavat kiireisen kokin päivän. Väitän kyllä että niistä on iloa myös silloin, kun ei yhtään huvita, tai väsyttää ja laiskottaa aivan armottomasti. Koirankarvaisissa collegehousuissa rötväily ei varsinaisesti inspiroi luomaan jotain uskomattoman uniikkia gourmeeta keittiössä, mutta onneksi ihanan helppo, tuttu ja turvallinen uunilohi toimii aina. Se on kuin luotu tällaisille hitaasti venyville, ponnettomille päiville, jolloin suurin saavutus on levittää pyykit kuivumaan ja napsauttaa umpitäysi astianpesukone päälle. 

Olen oppinut tässä pienen potemisloman aikana että laiskottelu on muuten aivan aliarvostettu juttu. Sohvan nurkassa olen onnistunut vihdoin lataamaan akkuni, keräämään uutta inspiraatiota ja rauhoittamaan mieleni ärsyttäviltä mitä-teen-elämälläni -paniikkiajatuksilta. Väitän että laiskottelu on eräänlaista mielen joogaa, joka näyttää keskisormea suorittamiselle, tehtävälistoille ja aikatauluille. Määräänkin itselleni mielenterveyden edistämiseksi säännöllisen annoksen sarjakuvia, Holby Cityn sairaalaa ja peittoon kääriytymistä. 

Laiskottelun lisäksi olen viimeisen viikon aikana oppinut mm. ettei kaikkia vaatekappaleita voi sittenkään laittaa pyykinpesukoneeseen, ulkona alkaa tulla kylmä ilman sukkia, koirat syö vaikka sahanpurua kalalla höystettynä, ja 80-luvun kiharakampaus ei todellakaan sovi päähäni.


Sitruunainen uunilohi (4 annosta)

800g lohifileetä
1/2 tl mustapippuria
hyppysellinen suolaa
reilu nippu tilliä
1 sitruuna
1 purkki kuohukermaa

Jos haluat päästä helpolla, valitse ruodoton lohifilee. Muussa tapauksessa nypi ensin ruodot kalasta. Tähän tarkoitukseen suosittelen ruotopihtejä, koska sormin nyppiminen ajaa nälkäisen kokin hyvin nopeasti hulluuden partaalle. Vatsarasva kannattaa myös napsaista pois, jos sitä ei ole jo valmiiksi poistettu. (Niin mikä vatsarasva? Lohifileiden leikkausasteista löytyy hyvin tietoa täältä!)

Hiero lohifileen pintaan suolaa ja mustapippuria, kunnes sitä on joka kohdassa sopivasti. Laita sitten lohifilee kevyesti voideltuun uunivuokaan, nahka alaspäin. Jos kala ei meinaa mahtua, taita pyrstöpäätä hieman fileen alle. Purista puolikkaan sitruunan mehu kalan päälle, ja kaada vuokaan purkillinen kuohukermaa. Ripottele pinnalle reilusti tilliä, ja viipaloi vielä toinen puolikas sitruunasta lohen päälle. Kypsennä 175 asteessa 35-40 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti